Saunominen voi vähentää aivohalvauksen riskiä

Lääketieteellisen tutkimusyhteisön keskittyessä yhä enemmän lämmön ja saunomisen terveysvaikutuksiin on käymässä ilmeiseksi, että säännöllisen saunomisen terveyshyödyt ovat vähintäänkin merkittävät. Uusin tutkimus on nyt osoittanut, että säännöllinen ja usein toistuva saunominen voi alentaa aivohalvauksen riskiä jopa 62 %.

Tutkimuksen suoritti suomalainen tutkimusryhmä, joka tutki yhteensä 1 628 tervettä miestä ja naista, jotka eivät aiemmin olleet kärsineet halvauksesta. Osallistujia tarkkailtiin 15 vuoden ajan, jonka jälkeen suoritettiin seuranta. Tänä aikana ryhmässä esiintyi 155 halvausta. 

Muiden muuttujien oikaisun jälkeen ryhmä havaitsi, että 2-3 kertaa viikossa saunovat kärsivät 12 % vähemmän todennäköisesti aivohalvauksesta. Vielä hämmästyttävämpää oli se, että 4-7 kertaa viikossa saunassa aikaansa viettävät vähensivät aivohalvauksen riskiään 62 %. Tutkijat korostavat, että tämä oli havainnoiva tutkimus ja että lisätutkimuksia tarvitaan syyn osoittamiseen, mutta tutkimuksen osoittama vaikutus on kuitenkin silmiinpistävä. 

Suomalaisryhmän mukaan on olemassa uskottavia syitä siihen, miksi saunominen saattaa olla suojaavaa.

 ”Lämpötilan nousu, vaikka 1 tai 2 astetta, voi rajoittaa tulehdusprosesseja elimistössä ja vähentää valtimoiden jäykkyyttä. On mahdollista, että höyryhuoneet tai kylpytynnyrit voisivat tuottaa samankaltaisia tuloksia”, sanoi tutkimuksen vanhempi johtaja, tohtori Jari Laukkanen, joka on Itä-Suomen yliopiston lääketieteen professori.

Säännöllisen saunomisen on myös todettu suojaavan sydän- ja verisuonisairauksilta,  Alzheimerin taudilta ja  korkealta kolesterolilta.

Lähde: http://n.neurology.org/content/early/2018/05/02/WNL.0000000000005606 & https://www.nytimes.com/2018/05/02/well/live/saunas-may-reduce-stroke-risk.html


Jätä kommentti

Huomioithan, että kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.

This site is protected by hCaptcha and the hCaptcha Privacy Policy and Terms of Service apply.